logo
Takaisin

Kotihoidon asiakasmaksulaskuri säännöllisen kotihoidon asiakasmaksun arviointiin.

Kotihoito voidaan järjestää kaupungin omana toimintana tai palvelusetelillä.
Kotihoidosta peritään kuukausimaksu, joka määräytyy palvelun tuntimäärän sekä tulojen ja perheen koon mukaan.

Tällä laskurilla voi arvioida, kuinka paljon kotihoito maksaa kuukaudessa Kuopion kaupungin kotihoitona tai minkä suuruisen palvelusetelin asiakas voi saada kaupungilta kotihoidon järjestämiseen.
Laskuri antaa suuntaa antavan arvioin kotihoidon asiakasmaksusta ja palvelusetelin suuruudesta. Palvelusetelin voi saada palvelutarpeeseen, joka on enintään 20 tuntia kuukaudessa.
Hyväksyttyjen palveluntuottajien hinnat löytyvät www.vaana.fi sivulta. Klikkaa sivulla Etsi palveluntuottaja -vaihtoehtoa ja valitse aukeavan sivun Käyttökohdehaussa palvelusetelin
myöntäjäksi Kuopio ja palveluksi tuettu kotona asuminen. Asiakkaalle jäävä maksu palvelusetelissä on palveluntuottajan tuntihinta kerrottuna tuntien määrällä kuukaudessa, josta vähennetään
kaupungin myöntämä palvelustelin suuruus.

Palvelun käynnistyessä kotihoidon määrä tunteina perustuu palvelutarpeen arviointiin, jota ohjaa Kuopion kaupungin kotihoidon myöntämisperuste.
Palvelusetelillä järjestetystä kotihoidosta saat kaupungilta maksusitoumuksen ja voit ostaa kotihoidon palveluita Kuopion hyväksymiltä yksityisiltä yrityksiltä tai järjestöiltä.
Kun hankit kotihoitoa palvelusetelillä, maksettavaksesi jää palvelusetelituottajan hinnan ja palvelusetelin suuruuden välinen erotus, omavastuuosuus.

Maksukykyä määriteltäessä huomioon otettavat tulot säännöllisessä kotihoidossa ovat, palvelun käyttäjän sekä hänen kanssaan yhteistaloudessa avio- tai avoliitossa elävän henkilön: veronalaiset
ansio- ja pääomatulot, verosta vapaat tulot (esim. hoitotuki sisältäen veteraanilisän, ylimääräinen rintamalisä, elatusapu ja –tuki) ja metsätulo.

Molempien samassa taloudessa asuvien puolisoiden saadessa kotihoitoa, maksu määräytyy puolisoiden yhteenlasketun palvelumäärän ja puolisoiden yhteenlaskettujen tulojen mukaan.

Bruttotulot, pariskunnan osalta yhteenlasketut tulot € :


Tuntimäärä, joka kotona tarvitaan palvelua kuukaudessa :
(Palveluseteliä ei myönnetä, jos palveluntarve ylittää 20 tuntia/kk)
h/kk

Perheenjäsenten määrä:

Mikäli perheenjäsenten määrä on suurempi kuin 6, ota yhteyttä palveluohjaukseen asiakasmaksun arvioinniksi.

Palveluntuottajan tuntihinnat sekä lisätietoa palveluseteleistä löydät sivulta vaana.fi/palveluseteli/
Palveluntuottajan tuntihinta:


Palveluntarve:
Ma-PeMa-Su





Syöttämäsi tulot on €

Syöttämäsi tuntimäärä on kuukaudessa

Syöttämäsi perheenjäsenten määrä on

Arvioitu kotihoidonmaksu kaupungin kotihoidon tuottamana palveluna : 0,00 €/kk

Arvioitu yksityisen kotihoidon asiakasmaksu eli omavastuuosuus, palvelusetelillä tuotetussa palvelussa : 0,00 €/kk, 0,00 €/h

Asiakkaan palvelusetelin arvo , jonka Kuopion kaupunki maksaa yrittäjälle : 0,00 €/kk, 0,00 €/h